keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Illallinen pimeässä on tullut jäädäkseen

Haluatko testata omia makuhermojasi? Haluatko kokeilla uusia ruokaelämyksiä ennakkoluulottomasti? Oletko kiinnostunut maistelemaan ruokia ilman, että tiedät, miltä ne näyttää? Oletko aina halunnut tehdä jotain vain maku- ja hajuhermojesi avulla? Kaipaatko ravintolaillalliselta jotain uutta?

Jos vastasit yllä oleviin kysymyksiin ”Kyllä”, jatka ihmeessä lukemista ja tutustu lisää illalliseen pimeässä, josta on tullut jo eräänlainen trendi maailmalla ja nyt myös Suomessa.

Illallinen pimeässä on alun perin lanseerattu vuonna 2013 Liettuassa. Sen suosio on ollut kasvussa siitä lähtien. Aluksi näitä erikoislaatuisia illallisia järjestettiin vain Helsingissä, mutta nykyään konsepti on laajentunut myös Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun.

Illallinen pimeässä kuulostaa oudolta, mutta ihan niin outo se ei ole. Sen ideana on tarjota uudenlaisen ennakkoluulottoman lähestymistavan ruokailuun. Kun näköaisti unohdetaan, et tee ruoan ulkonäön suhteen mitään johtopäätöksiä vaan pystyt nauttimaan vaan ja ainoastaan ruoan aromeista. Tällä tavoin ruoan aromit, maut ja rakenteet aistii aivan uudella tavalla.

Illallinen pimeässä-menu pidetään aina salassa. Menu on kuitenkin aina ammattikokkien, laadukkaista raaka-aineista, valmistama kolmen ruokalajin kokonaisuus. Et siis voi etukäteenkään muodosta mitään mielipidettä ruoasta vaan nauttia kaikesta pelkkien maku- ja hajuhermojen avulla.

Ihmiset ovat jatkuvasti ennakkoluuloisempia uusia ruokalajeja kohtaan ja pysytään vanhoissa, tutuissa, jutuissa. Ei siis ihme, että tästä on tullut maailmanlaajuinen trandi, joka on tullut jäädäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti